12.8.2009

Uutta kotiin

Tajusin vasta, että minulla on hyvin rajoitettu määrä pannunalusia ja patalappuja. Patalappuun käytin varastosta löytyneitä Novitan Huopanen -jämälankoja. Taas tuli pieni arviointivirhe kutistumisen suhteen, mutta käyttöä tälle jättiläiselle kyllä löytyy. Pannunalusissa käytin niin ikään varastosta löytyneitä Mambon jämiä. Ohje on perus isoäidin neliö ja tykkään näistä ihan huimasti. Haluun tehdä näitä lisää, harmi vaan, ettei varastosta löydy enää paljoa Mamboa.
Äitini on pidemmän aikaa keräillyt kahvipusseja ja on tehnyt niistä vaikka kuinka monta pannunalusta. Tässä päivänä eräänä päätimme kokeilla, miten onnistuisi kopan teko ja äitini löysi netistä aivan mahtavan kopanteko-ohjeen. Tuumasta toimeen ja nyt meillä on taas yksi kauppakassi lisää. Kahvipusseja olisi vielä toiseenkin koppaan. Parin tunnin päästä muuttoauto lähtee viemään tavaroita Hämeenlinnaan. Siellä pitäisi olla pari miehenalkua auttamassa, minun lisäkseni autossa matkustavat äitini ja isäni. Tästä se muutto alkaa..

1 kommentti:

minanja kirjoitti...

Oih ja voih, minäkin olen tuota koppaa jo pitemmän aikaa suunnitellut tai siis sen tekemistä, luulenpa, että kyseessä on sama ohje. Sen verran olen saanut sitä aloitettua, että olen taitellut n. parikymmentä suikaletta, ehkä se tästä taas etenee jonain kauniina päivänä tai viikkona tai kuukautena..

Paljon voimia muuttoon, se on aika raskasta puuhaa vaikka toisaalta kivaakin!!