11.8.2013

Juhlitaan!

Jäbä täytti viime torstaina vuoden. Kyllä, vuoden! Synttärijuhlat olivat vasta viikonloppuna, mutta valmisteluja tehtiin pitkin viikkoa. Vaikka nautin tehdessäni erilaisia leipomuksia kemuja varten, voin sanoa, että hetkeen tässä taloudessa ei leivota piirakkaa tai kakkua.
Koristeita piti myös saada. Halusin tehdä lippuviirin (vai miksi tuota sanotaan...?) ja omien varastojen kankaista se syntyi helposti. Nauha on todella ohutta kanttinauhaa, kirppikseltä joskus sekin löydetty. Ronskisti ompelin kaksi kolmiota aina päällekäin ja lopuksi kiinnitin nauhan vain toiselle puolelle siksakilla. Lähempää tarkastelua viiri ei kestä, mutta ajoi asiansa erittäin hyvin.
Toisen viirin askartelin päivää ennen juhlia vanhoista muistikirjan sivuista ja ripustin sen eteiseen toivottamaan vieraat tervetulleeksi.
Tämä viikko on ollut tohinaa täynnä ja tohinat vain jatkuvat jos suunnitelmat toteutuvat. Pääni käy kierroksilla jopa niin kovaa, etten pysy ajatusteni perässä ilman sukantekelettä. Harvemmin teen kahta eriparisukkaa samaan aikaan, mutta nyt oli pakko aloittaa toinenkin. Sukkatehdas siis edelleen käynnissä.
Kiitos vielä kaikille, ketkä mahdollistitte tämän ihanan viikonlopun. Väsynyt, mutta onnellinen Hilmukka kiittää ja kuittaa!

7 kommenttia:

Heikku kirjoitti...

Joko siellä ollaan yksivuotiaita! Onnea! :) Äkkiä aika menee, vaikka seuraakin näin sivusta blogin kautta. :) Minä aion ehdottomasti harrastaa kanssa noita lippuviirejä tulevan muksun kanssa -aloittaa jo nimiäisistä. Mutta ehkä teen pyöreäreunaisia, ja myöskin pikku tyypin nimellä varustettuna.

Hilmukka kirjoitti...

Kiitos onnitteluista. Aika menee ihan uskomatonta vauhtia, ei auta muu kuin nauttia hetkestä.

Olen nähnyt blogimaailmassa paljon noita viirejä ja oli pakko kokeilla. Suhteellisen helpolla saa näyttäviä koristeita eikä aina tarvitse puhaltaa ilmapalloja. Muista laittaa nimiäisviiri blogiin sitten kun aika koittaa. :)

natsku- kirjoitti...

Ompas aika kulunut nopeasti! Onnittelut 1-vuotiaalle!

Mikähän mahtaa olla lankana noissa violeteissa sukissa? :)

Annis kirjoitti...

Onnea teille, on se vuosi tosiaan hujahtanut ohi nopeasti! Minne se aika häviää? :O Kivalta näyttivät juhlat, meillä vasta tulevana viikonloppuna olisivat moiset edessä :) Viirit ovat kyllä kiva idea, etenkin kun ovat monikäyttöisemmät tosiaan kuin jotkut yhden kerran ilmapallot tai serpentiinit.

Ja sukat <3

Hilmukka kirjoitti...

natsku-: Kiitos. Lanka on Regia Aquarius color molemmissa sukissa.

Annis: Kiitti. Aivan käsittämätöntä, miten aika on kulunut niin nopeasti. Vielä hetki sitten opettelin imettämistä ja vaipanvaihtoa ja nyt saan seurata vierestä, kun Jäbä leikkii omia leikkejään.

Anonyymi kirjoitti...

Lapset kasvaa, me ei vanheta ;) :D -taru-

Hilmukka kirjoitti...

-taru-: Hah, niinpä! :D