15.12.2013

Miehen pipo ja oman pään kuvaamisen vaikeus

Tämä pipo lähti puikoille jo jonkin aikaa sitten. Mieheni on käyttänyt minun vanhoja pipoja silloin tällöin, mutta ne ovat jo aika venahtaneita, eivätkä pysy päässä millään. Löysin kivan ohjeen Ullasta, varastosta löytyi mustia villasekoitejämäkeriä ja samana iltana loin silmukat. Ensin laskin tarkkaan tiheyden ja aloin neuloa. Kunnes huomasin, että jos tällä mallilla jatkan, piposta tulee villapaita. Purin, vähensin mallikertoja ja purin taas, koska piposta olisi tullut vieläkin liian iso. Vähensin nyt mallikertoja reilulla kädellä ja toivoin, että piposta tulisi sopiva. Ja tulihan siitä, melko päänmyötäinen, mutta armollinen venähdyksille. Kovin kauan tämän tekeminen kesti, mutta valmistuihan se. Malli oli mukavan haastava, koska en ole pitkään aikaan tehnyt palmikoita, mutta pimeinä iltoina täysin mustalla langalla neulominen ei ole kaikista mukavinta hommaa.

2 kommenttia:

Annis kirjoitti...

:D Minäkin olen neulonut tuon pipon vuosi tai pari sitten, juurikin miehelle. Äsken lähti töihin juuri ko. myssy päässään. Mutta hauska tosiaan nähdä samaa mallia vähän sovellettuna, hyvältä nimittäin näyttää noinkin :) Ja voin kyllä kuvitella tuon palmikoiden tekemisen tuskan mustalla langalla, siinä on kyllä omat murheensa.

Ja hitsit että noita onkin haastava kuvailla! Itselläni olisi kaksikin paria villasukkia kuvattavana ja ne olisi kivointa kuvata nätisti jalassa. Mutta koetapa laittaa sukat jalkaan ja saada edes suunnilleen järkevästä kulmasta kuva :D Toinen vaihtoehto olisi tietysti pistää mies kuvaamaan, mutta miehen ollessa läsnä on myös tuo pikkutuholaisemme paikalla. Niin tai näin, ei tunnu tulevan kyllä laadukkaita kuvia muutamaan toviin :P

Hilmukka kirjoitti...

Ei voi olla totta! Miten me ihastutaan samoihin ohjeisiin... Tässä täytyy nyt olla jotain yliluonnollista! :D

Villasukat on kyllä yksi vaikeimmista kuvattavista. Olisi ihan parasta, jos olisi joku vakiomalli, ketä voisi aina pyytää pukemaan neuleet päälle ja saisi itse ottaa juuri sellaisia kuvia, mistä tykkää.

Pikkutuholainen, hih! Kuulostaa tutulta. ;)