16.5.2014

Memory box kesästä 2012

Minulla oli "jemmassa" yksi vapaasti valittava kurssi vielä koululla, joka sai olla siis ihan mitä tahansa. Tässä keväällä opintoja kasaan karsiessani ilmoitin itseni muistelua eri menetelmin -opintojaksolle ja päädyin tekemään siellä memory boxin kesästä 2012. Otin paljon työvaihekuvia ja ajattelin, että niistä voisi olla jollekin ehkä hyötyä, joten jaan ne myös täällä. Hirveän harvoin tulee otettua työstä vaihekuvia, ne kun monesti kertovat paljon enemmän kuin pelkkä kuva valmiista työstä.
Ensimmäisenä piti tietenkin hankkia materiaalia. Päätin, että mitään en osta, kaikki tarvittava on löydyttävä omista varastoista. Tällaisella kassillisella tavaraa tulin maanantaina koululle.
Varastoista löytyi pieni ja tukeva Ikean laatikko, jossa on ostohetkellä ollut autoja.
Maalasin laatikon useampaan kertaan ikivanhalla askartelumaalilla. Vähän kuivunutta maalia piti hieman laimentaa vedellä, mutta useamman maalikerran jälkeen sain tylsät tekstit peittoon.
Valkoinen pinta kaipasi jotakin lisäksi, se näytti niin... valkoiselta. Löysin vanhan puhelimeni muistista tekstiviestejä, mitä olen saanut kaksi vuotta sitten kesällä ja kirjoitin niitä laatikon reunoille.
Laatikon pohjan täytin lipuilla ja lapuilla, joita olin säästänyt kesän tapahtumista. Löysin festarirannekkeen, kesäteatterilippuja ja lisäksi skannasin äitiyskortistani osan laatikon pohjaa koristamaan. Olihan neuvolassa käynti aika suuri osa kesääni silloin.
Kerin pieniä lankarullia laatikon pohjalle ja tein kesän aikana tekemistäni käsitöistä pienen kirjan. Onneksi on tämä blogi, oli helppo katsoa täältä, mitä kaikkea silloin tuli tehtyä. Lisäksi laitoin "pyykkinarun" laatikkoon kuvia varten.
Kuvia oli kertynyt niin paljon, että rankan karsimisen jälkeenkin kuvia oli aivan liikaa laatikkoon. Mietin, miten saisin mahdollisimman monta kuvaa esille, ja päädyin laittamaan kuvat henkareilla narulle roikkumaan. Näin kuvat voi ottaa narulta pois ja tarkastella niitä lähemmin.
Mielestäni laatikosta huokuu se fiilis, mikä silloin kesällä itselläni oli. Varsinkin käsityökuvia katsoessani mietin, kuinka paljon sain sinä kesänä aikaiseksi. Ehkä valmistauduin tulevan vauvan tuloon käsieni kautta.
Tämä oli nyt viimeinen "käsityökurssi" koululla, enää puuttuu opinnäytetyö. Oli ihanaa päästä pitkästä aikaa koululle näpertämään ihan jotain omaa ja saada se valmiiksi. Suosittelen. Tehdään kaikki memory boxeja ja täytetään niillä maailma!

2 kommenttia:

Piipero kirjoitti...

Voi ihanaihanaihana!
Siis herran tähden miten hieno.
Aivan mahtava toi tekstiviestien kirjoittaminen ulkopintaan, ja valokuvat henkareille. Aivan mieletöntä Hilma!
Mähän oon ihan äimistyneenä tässä nyt. Oon iloinen sun puolesta, hienoa kun sait iloa ja nautintoa viimeisestä kurssista koulussa. Ja varsinkin että sait siinä samalla palata ihanaan kesään 2012. Haluun nähdä tän livenäkin sitten, kun nähdään taas.
*haleja ja tsemppiä oppariin*

Hilmukka kirjoitti...

Ihana kommentti, kiitos. Tämä oli kyllä paras tapa kerätä viimeiset kolme opintopistettä vapaasti valittaviin, oli ihan huippukurssi.

Ohjaustoiminnan artenomi AMK on tervetullut koska vaan katsomaan boxia lähemmin. ;)