11.4.2017

Viimein vaatteita omalle vauvalle ja yhdet lahjasukat


Nyt viimein tein Typyllekin hieman täydennystä vaatekaappiin. Piirsin kahdesta kaupan housuista kaavat ja kokeilin ommella niistä housut. Koekintut nukkuvat vielä päiväunia, joten en saanut sovitettua, kumpi malli olisi parempi, mutta näyttävät melko toimivilta pöksyiltä. Helpothan nämä ovat kuin mitkä, kaksi samanlaista kappaletta yhteen ja resori vyötärölle, ei helpommaksi voisi vaatteiden teko enää mennä. Kangas on Paapiin pussupussista aikoinaan tullutta, hieman liian vaaleanpunaista omaan makuun, mutta tulipahan sillekin kankaanpalalle käyttöä.
Lisäksi ompelin Typylle mekon samalla kaavalla, kuin kummitytölleni, hieman vain pienemmällä koolla. Tämä kangas on myös possupussin sisällöstä ja tästä tykkään erityisen paljon. 
Koko on 74, aivan liian iso vielä meidän keijukaiselle, mutta lapsilla on onneksi tapana kasvaa.
Neuloin viime viikolla myös tämän vuoden ensimmäiset villasukat. Tämän parin ei kuitenkaan pidä odottaa jouluun asti, että pääsisivät käyttöön, vaan nämä menivät 50-vuotislahjaksi. Lanka on seiskaveikkaa ja 100 gramman kerä riitti juuri ja juuri näihin sukkiin.

Ei kommentteja: