3.6.2009

Valmiina uusiin tuuliin

Juhlat olivat ihanat, kiitoksia kauhiasti kaikille! Perjantaina sain todistukset ja pari stipendiä käteen, lauantaina oli juhlat. Oli kuuma, ihana kesäinen ilma.

Tässä mekkokuvia. Naamataulusta ei kannata kommentoida, keskittykää hamoseen.
Tykkäsin, oli kivan yksinkertainen. Vaikka olo tuntui alastomalta ja pidinkin jonkin aikaa mustaa pitsipoleroa hartioilla, niin loppuvaiheessa olin täysin sinut mekkoni kanssa. Ja tiedoksi kaikille, vuorikankaan kuuluu näkyä helman alta :).
Kukka rinnuksiin löytyi sattumalta. Ajattelin jotain oranssia kukkaa koristamaan muuten niin yksinkertaista mekkoa ja kyhäilin sellaisen aluksi itse. Onneksi silmiini osui serviettejä valitessa yksinäinen kukkakoristeseppele, varmaankin tarkoitettu kynttilänjalkaan ym vastaavaan. Leikkasin siitä ruusun irti ja ompelin rintaan. Kyllä oli hyvä löytö! Oma tekeleeni näytti nimenomaan tekeleeltä ruusun rinnalla ja värisävy on silmiini tarpeeksi sama kuin vuorikangas. Lisäksi leikkelin seppeleestä irti pienempiä kukkia koristamaan shampanja-lasiani.
Toiset pääsykokeet takana, ei jäänyt hyvä fiilis.. Mutta nyt on kesäksi töitä, huomenna kahdeksalta pelipaikalle. Katsotaan sitten heinäkuun loppupuolella, miltä syksy ja muu tulevaisuus näyttää.

2 kommenttia:

Jatta kirjoitti...

Joo, kyllä minäkin bongasin sut! Olin vaan niin ryytynyt että ihan hävetti :P Mutta tulipa kokeiltua ;)

Onpa nätti mekko! Pitäisi itsekkin taas ommella kun syksyllä pääsee häihin ja saa tällätä :D

minanja kirjoitti...

Paljon onnea valmistuneelle! Todella nätti on mekko. Saako kysyä, että mikä sinusta valmistui?