27.6.2012

Jätekankaasta kassiksi

Sain lahjoituksena palan sisustuskangasta. Erittäin paksua ja hyvälaatuista. Kangas oli jäänyt ylimääräiseksi tuolienpäällystysprojektista.
Tarvittiin yksi ilta ja "voisihan sitä jotain tehdä, mutta mitä"-olo. Ompelin siitä kassin.  Kangas näytti hyvältä molemmilta puolilta, joten päädyin tekemään kassista raidallisen.
Pakko myöntää, rakasta teollisuusompelukonettani tuli ikävä. Kangas oli todella paksua ja piti muutamaan kertaan miettiä, millaisilla saumoilla kassista saa siistin, kestävän ja sellaisen, minkä tavallinen perhekone suostuu jalkansa alle laittamaan. Kassi kuitenkin valmistui ilman sen suurempia hampaiden kiristämistä. Käytin kaiken saamani kankaan ja kassista tuli juuri sopivan kokoinen. Toivottavasti on käyttöä uudella omistajallakin, ajattelin nimittäin palauttaa saamani kankaat tässä muodossa takaisin. On sitten sävysävyyn keittiön tuolit ja kauppakassi.

Ei kommentteja: