3.1.2013

Joululahjoja

Jos nyt viimein olisi aika esitellä nämä vähitellen syksyllä valmistuneet joululahjat. Olen ihan tyytyväinen saldoon, mutta yritän taas laittaa ensi vuonna paremmaksi. Itse kuitenkin rakastan saada pehmeitä paketteja, joten sukulaiset saavat luvan tottua näihin. Valitettavasti järjestelmäkamera oli juuri pahimpaan paketointiaikaan reilun 160 kilometrin päässä, joten saatte tyytyä pokkarikuviin.
Innostuin virkkaamaan tossuja. Ohjeen löysin täältä.
Lisäksi tein pitkästä aikaa lapaset ystävälleni. Nämä tosin päätyivät lopulta syntymäpäivälahjaksi, mutta olivat osa joululahjaakin.
Jo aikoja sitten neuloin toiselle ystävälleni sukat. Malli oli mielestäni kaunis ja toivottavasti ystävänikin mieleen. Lankakin riitti juuri ja juuri. Ja ohje löytyy siis vanhasta Ullasta.
Ja juuri ennen pakettiin sujahtamista ehdin kuvata vielä perusharmaat villasukat. Yksinkertainen on joskus se paras vaihtoehto.

Monessa blogissa on kerrottu ihanista jouluista ja koottu yhteen viime vuotta. Voin kertoa, että meidän joulu ei mennyt ihan putkeen. Jouluaattona olin oksennustaudissa ja joulupäivänä Jäbä joutui sairaalaan tarkkailuun yöksi rohisevan hengityksen takia. Ilmeisesti oli keuhkoissa tulehdusta, eli "normaalia" yskää ja flunssaa, joka nyt alkaa vähitellen helpottamaan. Itse sairastuin pyhien jälkeen samaan tautiin, kuumeeseen ja yskään joten loppuvuosi ei mennyt ihan odotetulla tavalla. Tämä vuosi ollaankin nyt otettu rauhallisesti ja yritetty parantua.

Seuraava projekti on jotakin ihan itselle. Esittelen sitä täällä, kunhan vain osaan päättää mallin ja valita langat. Tästä tulee paras vuosi ikinä!

7 kommenttia:

Virkkulaakso kirjoitti...

Onpas ihania pehmeitä paketteja :)

Pia - Piipero kirjoitti...

Ihania lahjoja. Pehmeät paketit on kyllä ihania. Kiitos, kivaa kun myös mä sain sulta paketin! ^_^

Parempaa terveyttä nyt sitten tähän vuoteen! <3

Annis kirjoitti...

Oi, ihania lahjoja olet kyllä askarrellut. Jos eivät pehmeät paketit ole miellyttäneet aiemmin, varmaan tämän jälkeen miellyttävät :)

Ja voi auta armias, tuo tautikuvio kuulostaa kovin tutulta :( Meillä sairastuttiin noroon itsenäisyyspäiväviikon jälkeen, saatiin ilmeisesti mokoma vanhemmiltani. Itse selvisin päivän kuvotuksella, mies sairasti yli viikon. Kun lähdimme joulunviettoon, veljeni sairastui noroon kaksi päivää ennen aattoa, sisareni mies aaton ja joulupäivän yönä, sisareni päivää myöhemmin. Oli suorastaan ratkiriemukkaat pyhät <3 Erotuksena tosin teille oli se, että tiiti säästyi tuolta rankalta taudilta kaikkien helpotukseksi ja onneksi. Nyt tyttö tosin sairastui toissapäivän flunssaan ja rohisevaa yskää sekä möreää jokeltelua täällä suunnalla sitten. Muutoin on yleiskunto ollut pirteä.

Toivottavasti teillä jäbä on toipuu mahdollisimman pian kunnolla ja itsekin pääset nauttimaan taas terveistä päivistä. Kovasti siis voimia ja tsemppiä tähän vuoden alkuun!

Hilmukka kirjoitti...

Virkkulaakso: Kiitos, tykkään kyllä itsekin saldosta.

Piipero: Vain harvat ja valitut saivat multa pehmoiset paketit, niinku hyvin tiiät. ;D

Annis: Voi kurjuuksien kurjuus. Tuo tauti on kyllä sitkeä, vei moneksi päiväksi ruokahalun. Oli tosi kivaa, kun muut nautiskelivat jouluruoista ja suklaasta ja itse makaat ämpäri kainalossa ja mietit, pysyykö se äsken juotu jaffa sisällä vai ei. Eikä muuten mitään, mutta kun viime vuonna ruokahalun vei raskauspahoinvointi juuri joulun pyhien ajaksi. Mutta kyllä sitä unohti vähäksi aikaa oman surkean ja heikon olon, kun huomasi, että Jäbäkin on kipeänä. Onneksi ei saanut oksennustautia ja tuosta flunssastakin ollaan jo melkein selvitty. Suosittelen muuten flunssaan suolavettä! Auttaa ainakin meillä tosi hyvin, saa liman irtoamaan nenästä ja helpottaa yskimistäkin.
Kiitos tsempistä, eiköhän tämä tästä. Tekee jo mieli vähän neuloa, joten kai sitä voi sanoa, että on jo parantunut. :D

Annis kirjoitti...

Hilmukka, niin joo, ymmärrän kyllä hyvin tuntemukset etenkin jos edellinen joulu meni myös vähän sivu suun (kirjaimellisesti kaiketi tässä tapauksessa...). Toivottavasti tämä sitten kertautuu hyvänä karmana ensi vuonna, tuplasti kaikkea herkullista?

Kiitokset suolavesivinkistä, onneksi tyttö pysyi kohtalaisen timmissä kunnossa ja eivät hengitystiet tukkeutuneet. Taidan sen sijaan testata tuota tällä menolla itseeni, oma olo ollut paljon pahempi kuin tytöllä missään vaiheessa :D Kurjaa, kun toisella olisi virtaa ja itse on niin fletku, että hyvä että seurana jaksaa istua. Lisää teetä siis selvästikin vaan... Mutta lohtu sentään se, että tiiti on terve ja että teilläkin alkaa elämä voittaa, kyllä se varmaan meilläkin pian :)

Hilmukka kirjoitti...

Sivu suun! Niinpä. Paremmin tuota ei voisi enää sanoa. :D

Ja suolavesi toimii myös isommillekin. Ostin viime kesänä apteekista sellaisen kaatonokan (en muista, mikä sen virallinen nimi on... sarvikuono? :D) mutta sinne laitetaan lämmintä vettä ja hienoa merisuolaa. Toimi todella hyvin viime kesänä pahimpaan siitepölyaikaan, kun en voinut syödä vahvimpia allergialääkkeitä. Toivottavasti te nyt paranette siellä eikä tule ainakaan heti lisää uusia sairauksia.

Harakka kirjoitti...

Upeita tossuja olet tehnyt...
Minulla olisi haaste sinulle blogissani!