6.6.2014

Tuunailuja itselle

Viimeistelin tänään kaksi tuunausprojektia. Toinen on ollut työn alla jo melkein kuukauden ja toinen viikon.
Tämän mekon sain poikani kummitädiltä saatesanoin "tämä on ihan sun näköinen mekko ja tästä vois saada kivan hameen". Aivan ihana mekko, kankaana. Mekko olisi mahtunut myös minulle, mutta tuollainen malli ei pue mielestäni ketään muuta kuin raskaana olevaa tai saa ainakin kantajan näyttämään siltä, että viimeisiä viedään, joten mekko pääsi saksien käsittelyyn.
Nips naps yläosa irti, resoria palanen ja sur saumurin alle. Tadaa: valmista tuli alle puolessa tunnissa vaikka vyötärökaitale piti kertaalleen irrottaa ja pienentää 20 cm. En ikinä onnistu mittaamaan resoria kerralla oikean kokoiseksi, aina siitä tulee liian iso. Mutta nyt mekko on muodostunut hameeksi ja minusta tuntuu, että tuosta tulee itselleni hellepäivien pelastus nro 1.
Toinen tuunailu on edennyt hitaasti. Idea on uusimmasta Suuri Käsityö -lehdestä (numero 5-6/14). Ostin 4XL-kokoisen kauluspaidan Fidalta 3 eurolla ja leikkelin siitä mekkoa aina silloin kun aikaa ja inspiraatiota löytyi.
Tänään tein hihapaloista leikkaamistani vinonauhoista olkaimet ja kiinnitin pitsin. Aluksi ajattelin, että pidän mekkoa nappilista selän puolella, mutta mielestäni tuo näyttää paremmalta nappilista edessä. Malli on aika hauska ja tunikan sijaan tästä tuli mekko.  Hellepäivien pelastun nro 2.
Mietin vielä, pitäisikö paitamekko laittaa värjäykseen. Tulisiko sitä silloin pidettyä enemmän...

5 kommenttia:

Aliisa Ketonen kirjoitti...

Paitamekko on i-h-a-n-a. <3 En malta odottaa vanhempien luokse saapunutta uutta Suuri Käsityölehteä.

Hilmukka kirjoitti...

Aliisa: Nyt kun ajattelen, niin toi paitamekko on ihan sun tyylinen! Ei muuta kuin kirpputoreille etsimään uhriksi sopivia kauluspaitoja, mitä isompi sen parempi (mielestäni). ;)

Liilapöllö kirjoitti...

Aivan ihania tuunailuja :)

santra kirjoitti...

Onpa hyvät tuunailut! Tommosta paitamekkoa oon itekin tuumaillut.

Hilmukka kirjoitti...

Liilapöllö: Kiitos. :)

santra: Kannattaa hommaan tarttua, mekosta voi vähän huvittua. ;)