29.6.2012

Mammatunika

Masukki kasvaa hurjaa vauhtia ja minä tietenkin siinä mukana. Farkkuja en ole voinut käyttää moniin kuukausiin ja paidatkin, jotka ostin isoina, alkavat kiristää mahan kohdalta päivä päivältä enemmän. Tarkoitukseni ei ole kuitenkaan pysyä näissä mitoissa tolkuttoman kauan, joten olen yrittänyt vältellä mammavaatteiden ostoa mahdollisimman pitkään. Onnistuin siirtämään hikistä shoppailuelämystä taas parilla viikolla, koska nyt minulla on yksi vaatekappale lisää.
Inspiraation sain Boozt.comin mekosta (kuva on napattu heidän sivuiltaan). Mekko vaikutti yksinkertaiselta ja muistelin, että olin nähnyt jossain käsityölehdessä ohjeen samantapaiselle. Löysin kuin löysinkin kaavat Suuri Käsityö 5-6/2010-lehdestä ja muokkasin niitä hieman (eli levensin reilusti vyötäröstä alaspäin). Ohut trikookangas löytyi omista varastoista, olisinkohan joskus alkuvuodesta sen löytänyt kangaskaupan palalaarista.
Ompelukoneeseen olin ostanut kaksoisneulan ja nyt vihdoinkin pääsin kokeilemaan sitä. Suosittelen neulan ostoa kaikille, hihojen ja helman huolittelu kävi todella helposti! Oman neulan löysin paikallisesta käsityötarvikeliikkeestä ja luulen, että niitä myydään ihan missä vain.

Käytin kankaan niin tehokkaasti kuin mahdollista. Parin raidan verran olisin kaivannut lisäpituutta, koska nyt mekko on enemmän tunika ja mahan ansiosta helma nousee melko ylös. Erittäin paksujen legginsien kanssa tätä kehtaa kuitenkin pitää vaikka kauppareissuilla ja ryhtiä tunikaan tuo vyö. Kotona tämä menee kuitenkin täydellisenä oloasuna ja luulen, että käyttökertoja tälle tulee useampia.
Tunikan kuvaaminen oli erittäin haasteellista. Olen muutenkin tällä hetkellä tavallista kömpelömpi ja oman vartalon kuvaaminen tuntui mahdottomalta. Anteeksi siis nämä peilin kautta räpsäistyt kuvat, en nyt saanut parempaakaan aikaiseksi.

Taitaa kuitenkin tarvita jättää isommat ompelu-urakat suosiolla syksymmälle, tunikan kaavojen ja kankaan leikkaaminen oli yhtä tuskaa lattialla kontatessa.

4 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Hei. Viime kommentoinnista onkin jo vierähtänyt mukavakin tovi. Nyt oli pakko tulla, kun ei jäänyt enää epäilykselle sijaa ja kun tarkemmin aloin lukemaan aiempia postauksiasi niin olisihan vastaus jo löytynyt sieltä (olen siis taas onnistunut jotenkin suodattamaan tekstiä). Tässä kun olen mietiskellyt, että onko teille tulossa sinne vauva. :) Hurjasti onnea! :)

Tuo tunika on aivan ihana! Tuntuu, että joka puolella viuhuu ompelukoneet ja täällä kärsitään ompelukoneen reistailuista. Vielä kun ei ole saanut aikaiseksi hommata uutta. :D

Mukavaa loppuodotusta sinne! :)

Pia - Piipero kirjoitti...

Ihana tunika! Ihana mamma-maha! :)
Hyvin oot onnistunut kuvatkin ottamaan. Ei ollenkaan haittaa peilin kautta otettuna. On just hyvät. Oot kyllä niin näppärä ja kätevä kun tosta vaan tekaiset tommosenkin.. oon kade! Oikeesti. Uskon kyllä kaavojen leikkailun olleen melkoinen suoritus. Mutta voi miten se kannattikaan!!! Huippuu Hilma<3

Hilmukka kirjoitti...

Suvi: Pitkästä aikaa! Vauvauutinen oli melko pitkään salaisuus kaikille, joten en ole täällä blogissakaan siitä viitsinyt nostaa sen suurempaa numeroa. Kaikki käsityöt tosin alkavat painottumaan noihin vauvajuttuihin, joten niistä saa kuulla vielä monen monta kertaa. Toivottavasti. :)

Piipero: Oi kiitoksia. Oot oikein tsemppari-Pia. :)

Anonyymi kirjoitti...

Se on ihan ymmärrettävää. :)