25.2.2014

Hei vaan hei!

Olen kärsinyt väsymyksestä. Ei ole huvittanut tarttua puikkoihin lainkaan. Aloitin pitkän harjoittelujakson, josta jo puolet on takanapäin. Olen nauttinut harjoittelusta paljon, mutta iltaisin Jäbän mennessä nukkumaan olen vain koomaillut sohvalla ja mennyt itsekin aikaisin nukkumaan. En vain ole kyennyt tarttumaan mihinkään käsitöihin, mikään ei ole puhutellut.
Viime viikonloppuna kävin kirppareilla ja löysin uskomattoman määrän Jäbälle vaatteita. Juuri kun olin viime postauksessa ihmetellyt, miksei kirppareilta löydy 86 tai isompia vaatteita, olin väärässä. Kotiutin kaksi kassillista vaatteita, jotka odottelevat nyt vielä sängyn alla käyttöön pääsyä. Löytöihin lukeutui myös kurahanskat, joita varmasti tarvitaan päiväkodissa. Jos tämä "talvi" jatkuu tällaisena, kurakelit ovat pitkään ajankohtaisia. Hanskoissa on ohut vuori sisällä, mutta varsinkin nyt, kun maa on vielä kylmä, olisi mielestäni parempi, että kurahanskojen sisällä olisi ohuet lapaset.
Siitä se sitten lähti. Neuloin pitkästä aikaa Jäbälle lapaset parissa päivässä. Lankana oli pienet jämäkerät joululahjasukista jääneitä yksilöitä, joten samanlaisia näistä ei tullut. Eikä haittaa, pääasia on, että Jäbällä on nyt kurahanskojen alle laitettavat lapaset ja minä sain avattua neuletukoksen sisältäni.

2 kommenttia:

Annis kirjoitti...

Joskus se on vain sellaista, ettei tee mieli tehdä mitään. Minäkin pyörittelin pari viikkoa sitten useampaa lankakerää, hylkäsin ne yksitellen ja kaivoin taas uusia tilalle. Tuntui, että illan pari tuntia tulisi käyttää käsitöihin kun rauhassa saisi tehdä kerrankin, mutta jotenkin ei vaan ollut kuitenkaan inspistä. Kaivoin lopulta pitkään työn alla olleen neuletakin takaisin eteeni ja sitä olen tikutellut nyt hissukseen.

Lapaset ovat kätevät kyllä :) Meillä on kiitetty kaikkeutta kaveriperheiltä saaduista Kuoma-kengistä ja Reimatechin haalareista, ovat kyllä pistämättömät näillä keleillä. En tiedä raaskisiko noita ostaa uusina lainkaan, mutta kun on ihania ystäviä ympärillä paljon, on nyt jo parille talvelle käytettyjä haalareita pinossa odottamassa.

Itsehän en koskaan mätsää lapasia/sukkia noista väriä vaihtavista, tuntuu tuhlaukselta etsiä oikeaa kohtaa langasta ja toisaalta jotenkin osa viehätystä on juuri siinä, etteivät ole täysin identtiset. Toisinaan taas osuu kohdalleen kuin puolivahingossa :P

Hilmukka kirjoitti...

Pitää siis vaan hyväksyä se, että joskus inspiraatio iskee ja joskus se katoaa. Helpottavaa kuulla, että muillakin on välillä samanlaisia tuntemuksia. :)

Tuollaiset kaveriperheet ovat kyllä parhautta! Minun täytyy tyytyä vain hyvään onneen: löysin Jäbälle kirpparilta vähän aikaa sitten kumisaappaat eurolla ja tämän viikon täsmäiskun tuloksena löytyi täydellinen välikausihaalari 9 eurolla. Jäbän serkkutytöltä taas tulee vaatteita, joita voi käyttää mummulassa varavaatteina, esim. vaaleanpunaiset Hello Kitty -kumisaappaat. Niitä kun en kehtaa laittaa Jäbälle päiväkotiin. :D On todella palkitsevaa löytää kirpputoreilta tai saada kavereilta käytettyjä vaatteita. Siinä säästää välillä melkoisiakin rahamääriä.

Noissa lapasissa toinen lapanen on peukkua lukuunottamatta samasta kerästä ja toinen koostuu varmaan viidestä eri nöttösestä. Itse olen tietoisesti opetellut tekemään "eriparisia" lapasia ja sukkia, niitä tehdessä on jotenkin rennompi fiilis. :)