29.12.2017

Tämän vuoden joululahjukset ja muut valmistuneet

Välipäivät, tuo hyvä aika päivittää blogiin, mitä kaikkea sitä tulikaan tehtyä joululahjaksi.

Villasukkia syntyi useampi pari.




Lisäksi neuloin pari HYI YÄK -tiskirättiä lankavarastosta löytämästäni bambu-langasta. Ohje Hupsistarallaa-blogista.
Ompelin muutamia vaatteita ystävien lapsille.



Lisäksi ompelin tyynyjä, joihin ompelin kuvat niin omista kuin siskoni lapsista. Lisäksi tein yhden tyynyn, jossa olen minä ja siskoni pieninä. Nämä menivät äidilleni, mieheni vanhemmille sekä siskoni anopille.
Pikku Myy -tumput lähtivät lämmittämään ystäväni sormia.
Ompelin myös muutamia kangaskasseja, joista viimeisen muistin kuvata juuri ennen paketointia. Kangas löytyi varastoistani ja vuoritin kassit pellavakankaalla.
Virkkasin ystävän tulevalle vauvalle norsun ja mummulleni pienen liinan.

Joululahjojen lisäksi puikoilta on syntynyt itselle Muita Ihania -marrassukat ja ystävälle piparkakkureunasukat. Ompelin myös vanhasta t-paidasta Typylle päätä isomman rusetin.


Että sellainen loppuvuosi. Voisi jopa sanoa, että melko tuottelias. Välipäivinä olen aloittanut jo sukkatehtailun, koska onhan se joulu ensi vuonnakin. Ihanaa uutta vuotta jokaiselle!

5.12.2017

Pipo

Jäbä on pyytänyt ties kuinka kauan neulottua, vihreää pipoa. Viimein sain sen tehtyä, uskomattoman pehmeästä merino-silkkilangasta, jonka löysin Tampereen käsityömessuilta. Lankaa oli ihana neuloa ja neulepinta on kaunista.
Muita kriteerejä pipolle ei ollut kuin väri ja tupsu. Malli on helppo ja hyväksi todettu monet kerrat: neulotaan ensin tasona ainaoikeaa, ommellaan renkaaksi ja poimitaan silmukat reunasta. Sitten neulotaan suljettuna neuleena pipoa niin paljon kuin halutaan ja kavennetaan. Taitoin reunan kaksinkerroin ja ompelin muutamasta kohtaa kiinni, niin pysyy pipo muodossaan kovassa temmellyksessä.

Ompelukone on hurissut ja puikot heiluneet vaikka ja kuinka paljon, hyshys-käsitöitä on valmistunut pitkin marras- ja joulukuuta. Lisäksi olen innostunut Novitan joulukalenterisukista, jossa tehdään joka päivä ihania pitsi- ja palmikkokuvioita. Tekemistä riittää, joten inspiroivaa joulukuuta kaikille! Ja stressitöntä ;)