Lankojen kulutusta

Vaikka hiljaista on ollut, niin ollaan täällä silti saatu jotain aikaiseksi. Vanhojen lankojen suurkulutus-projekti valmistui omalla painollaan yllättävän nopeasti. Tavoitteena oli neuloa vanhoja vihreän sävyisiä seiskaveikka ja nalle lankoja pois tilaa viemästä ja Novitan inspiroimana päädyin tekemään sohvalle uuden tyynyn. Ohje on muuten sama, mutta jätin helmet pois. Helmineuletta 5 puikoilla, oli nopeaa ja ihanan rentouttavaa. 300 grammaa häipyi varastoista kuin varkain. Tällaisen voisin tehdä toisenkin, vaikka punaisen sävyistä, niitäkin on niin paljon varastossa... Äitini löysi mummulasta lankakerän, johon hän oli säästänyt joskus nuorempana kaikki langanpätkät. Lupasin tehdä n. 20 gramman painoisesta lankarullasta patalapun äidilleni. Toivottavasti äitini vielä muistaa, mistä neuleesta mikäkin lanka on. Vaikka patalappu ei ole esteettisesti miellyttävä, tykkään siitä silti. Siinä on sellaista vanhan ajan tunnelmaa.
Nyt kiroilemaan koulutöiden pariin. Onko kevät aina stressaavaa, oli missä koulussa tahansa...?

Tylsää, tylsää, oli niin tylsää...

Mitäs tänne taas muuta kuuluisi kuin koulua... Viime viikko kului niin kehitysvammaisten discoa järjestellessä, että energia ja ajatukset eivät riittäneet muuhun. Tunnit on peruttu tältä päivältä ja on taas ollut aikaa tehdä näitä rästihommia alta pois. Enkun tehtäviä ajattelin tänään tehdä, mutten pääse Moodleen, missä tehtävät olisi. Harmittaa niin vietävästi, koska tänään olisi sitä aikaa ja tarvitsen sitä niihin tehtäviin. Enkku ei ole mikään helpoin aine meikäläiselle. Mut minkäs teet, kokeilen joku toinen päivä, onhan tässä onneksi näitä lyhyitäkin päiviä tulossa. Ja nyt on kaikki muut rästihommat tehty alta pois, että ei ihan harakoille mennyt tämä päivä.

Mitään valmista neulerintamalla ei ole esitellä. Tuossa eräänä päivänä peruskouluaikainen kaverini (ollaan oltu samalla luokalla kolmannesta luokasta lähtien) sai vauvan. Pienelle prinssille oli pakko keksiä jotain ihanaa, sitten kun menen häntä katsomaan. Mitkään nutut tai sukat eivät oikein innostaneet joten päädyin tuttuun ja turvalliseen apupupuun. Se ei jää pieneksi ja toivottavasti on mieluisa. Kuvia tulee sitten, kun palat ovat lopullisesti kiinni toisissaan ja täytteet sisällä. Miten voikin jäädä homma kesken, vaikka ei olisi enää paljon tekemistä...

Jotta tämä postaus ei jäisi ihan kuvattomaksi, laitetaan hieman kuvia taas koulumatkani varrelta. Eilen napsastuja. Välillä vaan tekee mieli kuvata täysin turhia asioita.

Ps. En tiedä onko tämä muille uusi keksintö, mutta itse löysin tämän linkin vasta vähän aika sitten. En tosiaankaan muista, miltä sivulta tämän bongasin, mutta nyt tämä löytyy kirjamerkeistä ja odottaa sopivan kuvan löytöä. Visio on jo päässä. Linkki.

"Onnea kun mikään mylly valmiiksi ei jauha"

Kaikki ei mene aina ihan putkeen. Käytiin tänään Skräpteekissä (pieni mainostus tähän väliin, kantsii käydä, kiva paikka!) luokkalaisten kanssa ja löysin sieltä papereita joulukortteihin. Olen tehnyt joulukortteja jo viime viikolla pikkuhiljaa ja tänään ajattelin tehdä ne valmiiksi. Aloin leikkaamaan papereita joulukortteihin ja kaikki sujui hyvin. Mutta pitihän sen liiman juuri nyt loppua. Höh. Koulu stressaa. Kuten aina: kaikki pitäisi saada valmiiksi ennen joulua. On raportteja, kansioita, portfolioita.. Ahdistaa tällainen kiire ja kaikenlisäksi tämä kiire pitää olla juuri nyt tähän ihanaan vuodenaikaan, milloin haluaisi vaan keskittyä joulun odotukseen.
Joulukalentereita on meidän perheeseen tullut salakavalasti nurkan takaa muutamia. Eihän se ole liikaa, jos kahdella parikymppisellä on yhteensä 7 joulukalenteria...? Minulla on joka vuosi ollut joulukalenteri, enkä halua ikinä luopua tästä perinteestä. Tänään aamulla oli ihana ja jännittynyt olo, nyt se joulunodotus virallisesti alkaa. Päätin aamulla avata vain yhden kalenterin luukun. Valitsin positiivareiden joulukalenterin. Se antoi vähän ajateltavaa. "Se on niin raskasta kun on pakko ja niin helppoa kun haluaa."

Niinpä. Nyt menen juomaan vaaleaa glögiä ja syömään viikonloppuna leivottuja pipareita. Stressitöntä joulukuun alkua!

P.s. Tein eilen saippuaa. Laitoin glögitiivistettä sekaan, koska halusin jouluntuoksuista saippuaa. Nyt saippua on kovettunut ja täysin sinisen harmaata. Saippuan mauste-ideoita otetaan vieläkin innolla vastaan!

Jumituspäivän tuotoksia

Mikä siinä on, kun kerrankin olisi koko päivä aikaa tehdä kaikkia juttuja, esim. niitä rästihommia, niin en saa mitään aikaiseksi. Ystävät lähtivät jo aamulla ajelemaan kotia kohti, joten olin koko päivän yksin kotona. Ja mitä minä teen: katson telkkaria (josta ei tule mitään), selailen blogeja, laitan koneellisen pyykkiä pesuun, luen juuri postiluukusta tipahtaneet mainokset, menen sohvalle ja nukahdan. Siis keskellä päivää, nukun, siis NUKUN. Ja olisi ollut edes kevyt pieni päiväuni, mutta herään seuraavan kerran vasta kolmen tunnin päästä. Inhottaa niin paljon tuollaiset päikkärit, olen loppupäiväin aivan sekaisin ja illalla ei tule taatusti uni. Taisi olla rankka sunnuntai, mutta iso kiitos ystäville. Olette tärkeitä!

Tuon päivällä tapahtuneen vääryyden jälkeen otin itseäni niskasta kiinni ja sain tikuteltua loppuun perjantaina aloittamani pipon uusimmasta (ihanasta) Novitasta. Himpun verran tuli liian pitkä, mutta muuten pipo on aivan ihana! Langan löysin lankalaatikostani, vajaa Seitsemän veljestä kerä pääsi nyt arvoiseensa hommaan. Paino noin 75 grammaa. Punnitsin ruskean ja tuon tumman harmaan välillä, mutta jälkimmäiseen päädyin. Alkaa tulemaan ruskea jo pikkaisen korvistakin ulos. (Minulle käy aina näin, innostun jostain väristä niin, että saan siitä ähkyn. Punaisessa ja mustassa on käynyt jo niin, pian vuorossa taitaa olla ruskea ja vihreä. Nyt kutkuttaa violetti ja harmaa.)

Nyt voisin palauttaa mieliin jo aikoja sitten aloittamani villapaidan. Viime ystävänpäivänä lupasin sen tehdä ja siitä on jo useampi kuukausi kun sitä viimeksi tein. Raukka on varmaan tuolla kopassa jo ihan pölyn peitossa. Muistelisin, että viimeksi kun sitä tein, olin takakappaleen neulonut jo kainalokavennuksiin saakka. Pitääköhän purkaa kavennukset, vai muistanko missä kohdassa olin.. Lanka on kaiken lisäksi mustaa. Miksi tuo mieheni haluaa aina minun tekevän hänelle mustaa...?

Miksi, oi miksi? Hyvää alkanutta viikkoa kuitenkin kaikille!

Pieniä, tärkeitä asioita

Mitään suurta on turha tältä postaukselta odottaa. Tämä maanantai on ollut pitkä, tosin mitään virallista en ole saanut valmiiksi. Inhottaa, kun pakollisia hommia on niin paljon ja kaikki on kesken. Lisäksi kaikki pitäisi saada pian valmiiksi. Huoh...

Viikonloppuna juhlitaan kummipoikani 3 v ja isosiskoni 23 v synttäreitä. Siskoni saa tuon valkoisen nallen ja Jimppuli ruskean. Ruskea on tehty vähän paksummasta langasta ja siksi on vähän isompi. Löysin lentokonenapin varastosta, pitäähän nallessa nyt jotain poikamaista olla. Kummatkin ovat vähän sinnepäin tehtyjä, ruttania mutta rakkaudella tehtyjä. Lisäksi kummipoika saa vähän vaatekertaa, oli päässyt kuulemma collegehousut ja yöpaidat loppumaan. Siskoni saa vain nallen, eihän nyt köyhällä opiskelijalla varaa ole ylimäärin ;). Pahoitteluni kuvan huonosta laadusta. Ei sille mitään voi, kun syksy pukkaa päälle ja luonnonvalo vähenee vähenemistään joka päivä. Ihanaa, syksy. Tykkään syksystä.

Ärrinmurrin

Havahduin tänään siihen, että nyt on jo melkein kaksi viikkoa syyskuuta kulunut. Mihin se kaksi viikkoa on voinut mennä? Minä, raukka parka elän vielä elokuuta. Koulu on alkanut ja sen myötä hirvittävä stressi. En osaa vielä asennoitua kouluun oikein. Otan kaikesta stressin. Kuukauden loman jälkeen on tuhottoman vaikea päästä takaisin koulurytmiin. Ja on vaikeaa suhtautua siihen, että vapaa-ajallakin joutuu tekemään kouluhommia ja läksyjä. Kesätöissä tottui siihen, että työpäivät olivat tietyn mittaisia ja kun ovesta pääsit ulos, ei tavinnut miettiä työasioita eikä tarvinnut tehdä mistään mitään taustatyötä. Nyt pitäisi suunnitella omaa hopsia, etsiä erilaisia papereita, käydä tutustumassa eri paikkoihin, tulostella monisteita koulua varten.. Huh. Mutta yksi asia on nyt viimein saatu pois päiväjärjestyksestä; minulla on täällä netti! Kaikkilla tunneilla opettajat ihmettelivät, kun en ollut käynyt katsomassa sähköpostiani, en ollut vieraillut moodlessa ja mitä kaikkia muita ihme tietotekniikka-asioita olisi pitänyt käydä tutkimassa. Mutta viimein se on nyt täällä, ihka oma netti. Viimein!

Jottei tämä postaus kokonaan menisi itsesurkutteluun, tässä muutamia kuvia omasta kodistani: Ainut lankakerä, mikä on täällä. Kaikki muut ovat vielä kotikotona.. Ensi viikonloppuna pitääkin korjata tämä vääryys ja tuoda tänne enemmän lankoja, ohjeita sekä puikkoja ja koukkuja. Huomasin, että olenhan minä täällä jotain saanut tehtyäkin: makuuhuoneeseen ja olohuoneeseen suorat sivuverhot. Kuvassa olohuoneen tapaukset.
Kuvat ovat täysin randomeja. Napsin vain muutamia sieltä täältä. Huomasin kuvia katsellessani, mikä tekee minun kodistani kodin: suuret määrät vanhoja, rakkaita lasipurkkeja sekä varastollinen lankaa. Langat puuttuvat vielä, jospa niiden kotiuduttamisen jälkeen tämä alkaisi tuntua omalta kodilta.

Outo olo...

Tuntuu oudolta. Riihimäen poika jäi Riihimäelle kun kävimme siellä viikonloppuna. Parin kuukauden 24h/vrk yhdessäolo tuntui jo niin arjelta, että nyt olo on ihan ihmeellinen.



Olen jotain saanut sentään valmiiksi. Yhden perjantai-illan tuotos on tässä: MarioMyssy. Siitä tuli hieno ja lämmin. Lankana käytin Novitan Mamboa.



Samaista lankaa käytän myös tässä, eri värissä vaan. Tästä on tulossa laukku. Huomasin koulureppuni vetoketjun hajonneen ja muutenkin sen alkaa näyttämään vähän kulahtaneelta, joten minun on PAKKO tehdä itselleni laukku. Ja teenkin niin ison, että portfoliot mahtuvan sinne hyvin.



Kesken on myös jakku. Tällä viikolla ajattelin, että teen edes ylävartalo-osan valmiiksi. Nyt kun ei muutakaan tekemistä ole, niin voin hyvin keskittyä vain ja ainoastaan neuleprojektien loppuun viemiseen.




Ihanainen tätini (ainut sellainen) oli jo jonkin aika sitten luvannut jämälankojaan minulle. Hän oli saanut ne äidiltään, eli edesmenneeltä mummultani, eikä käyttänyt niitä mihinkään. Kivojahan ne ovat. Villalangoista tulee monta apupupua. Ja puuvillalangoista ajattelin tehdä tällaisen, ainakin yhden. Kiva lahjaidea ja saan samalla monta grammaa lankoja tuhottua.



Näin kavereita pitkästä aikaa kaupan parkkipaikalla. Ei olla pitkään aikaan edes puhuttu. Pari kamua muuttanut omaan asuntoon, elämänkumppaniensa kanssa. Tuli ihmeellinen olo siitäkin. Junnaanko kenties paikallani...? On ollut jo pitkään sellainen olo, että olisi jämähtänyt siihen viiteentoistavuoteen. Ulkonäöllisesti ja henkisesti. Johtuuko se vain siitä, kun piti jättää kaverit ja siirtyä täysin uusiin ympyröihin niin aikaisin? Olisinko lukiossa kasvanut aikuiseksi?