Aamupäivän saksimista

Joillakin tekee varmasti pahaa leikata herkullisia lehtiä. Minulla ei. En osta lehtiä leikkaamistarkoitukseen, mutta nautin suunnattomasti, kun voin säästää inspiroivimmat jutut vanhasta lehdestä ja heittää muut paperinkeräykseen.

Näin kävi äsken uudelle lehtituttavuudelle: The simple things. Lehti osui silmiini ruokakaupassa, tarttui matkaani ja luin lehden useampaan kertaan. Selasin, syvennyin juttuihin ja ihastelin kuvia. Tänään, kun lehti oli jo pitkään pyörinyt sohvalla, päätin leikata parhaimmat palat talteen. Ja voi kun niitä oli paljon! Harvasta lehdestä löytää noin paljon silppuamisen arvoisia juttuja.

Vaikka korkeat lehtipinot ovat kiehtovia ja ihania sisustuselementtejä, ne saavat vielä odottaa isompaa kotia. Nyt laitan lehtileikkeet muovitaskuun odottamaan, mihin ne päätyvät.

Smash!

On aivan pakko esitellä joululahja, minkä sain ystävältäni. En ole ikinä ennen kuullutkaan Smash book:sta, mutta voin vannoa, että tämä oli rakkautta ensisilmäyksellä.

Kirjassa on erilaisia sivuja, joista voi askarrella mieleisensä. Se toimii tavallan päiväkirjana, johon voi laittaa mieleisiään muistoja talteen. Olen täyttänyt kirjaa vähitellen ja olen jäänyt siihen koukkuun. En ole ikinä ollut mikään "himoskräppääjä", mutta tykkään silloin tällöin askarrella ja kirja on täydellinen juuri siihen tarkoitukseen. Olen täyttänyt sivuja lehtileikkeillä, kirjeellä sekä ajatuksilla. Odotan jo innolla sitä, kun kirja on valmis. Kuinka paljon muistoja se saa kantaakaan sisällään!

Täydellinen lahjavinkki askartelijalle, muistelijalle, skräppääjälle tai ihan kenelle vaan, kuka haluaa tallentaa elämän pieniä, litteitä asioita kansien väliin.

Aamuaurinko paistaa ihanasti ikkunoista sisälle. Se vaan samalla näyttää kaikki pölyiset pinnat... Taidan ottaa toisen kupillisen teetä.

Inspiraatiopiikki

Oltiin tänään viettämässä jäbän kanssa iltapäivää kävelyllä. Hain samalla voimaa ja inspiraatiota. Kyllähän sitä löytyi ja nyt jaksaa taas viikonlopun.

Vaikka kaikista komein väriloisto alkaa olla takana, rakastan tätä vuodenaikaa. Niin harmaata ja samalla niin värikästä.

Pieniä asioita

Viime viikko oli kokonaan ohjelmoitu ystävien mukaan. Eilinen päivä kului palautuessa, useampien päikkäreiden muodossa. Tänään olen inspiroitunut ihan ihmeellisistä asioista. Olen saanut voimaa eteisen uudesta, värikkäästä ja puhtaasta matosta sekä lankakeristä olohuoneen pöydällä. Lisäksi olen ollut erittäin onnellinen lahjoituksista, mitä olemme saaneet: yhden ensimmäistäkään vauvanvaatetta ei ole tarvinnut ostaa ja luulen, että tällä määrällä vaatettaisi jo kaksoset. Päivät ovat kuluneet siis myös pyykkiä pesten ja pienenpieniä vaatteita viikkaillen. Odottaen.

Niin, ja tulihan sitä askarteltuakin pitkästä aikaa. Tuparikortti ihanaan kotiin. Kunhan saisin siivottua työpöytäni, voisin askarrella lisää. Tai voisin raivata kolon ompelukoneelle, olisi nimittäin yhteen projektiin kankaatkin jo leikattuna.

Kevät

Kevät saapuu kohisten. Rakastan maiseman harmautta, valoa, lämpöä. Siksi lähdin aamulla kameran kanssa ulos, oli pakko ikuistaa maisemaa.

Innostuin jopa näistäkin, en olisi kyllä uskonut. Maailmanennätyspeittoon olisi tarkoitus tämä lähettää, kunhan saan reunat virkattua ja pingotettua.

Ideoita ja inspiraatiota

Innostuimme äitini kanssa tässä jokunen viikko sitten käymään läpi suulin vintin pahvilaatikkoviidakkoa. Kävimme läpi niin äitini raskausmekot, isän vanhat työhaalarit (hei oikeesti, kaikki pitää säilyttää!) sekä siskoni ja minun vauvavaatteet. Työnjako oli selvä: minä nostin yhden vaatteen kerrallaan eteeni, äiti kertoi siihen mahdollisesti liittyvän tarinan ja sen jälkeen pohdimme meneekö vaate vielä käyttöön, otanko sen itselleni kangasvarastoihin, saako vaatteesta edes matonkudetta vai heitetäänkö se poltettavien pinoon.

Säästin paljon isäni vanhoja ruutupaitoja, en tosin tiedä miksi. Muistan joskus luvanneeni tehdä kummipojalleni sänkyyn päiväpeiton. Idean kypsyttely vaati hieman aikaa ja saimme äitini kanssa aivan mahtavan ajatuksen. Teen vanhoista paidoista hänelle tilkkupeiton! Äitini kertoi ideasta mummulleni ja hän antoi minulle kaksi kassillista pappani vanhoja paitoja, mitä hänkin oli jostain kumman syystä säilyttänyt. Enää ei tarvitse murehtia kummipojan joululahjaa. Toivottavasti hän joskus arvostaa päiväpeitettään, onhan siihen käytetty pappan ja harmaa-pappan rakkaat ruutupaidat. Keräsin hieman inspiraatiokuvia tilkkukirjoistani ja nyt on suunnitelmat valmiina. Pärnun reissulla eteeni suorastaan käveli toinen idea, minkä varmasti toteutan ruutupaidoista vielä itselleni. Aivan huippu! Olin liian ujo kysyäkseni tytöltä, oliko hän itse tehnyt hameen ja jos oli niin miten. Eli jos tunnistat itsesi tästä kuvasta, oi kerro minulle hameesi tarina! Ps. On täällä jotain valmistunutkin, peräti kaksi tiskirättiä. Nyt on varastosta sitten kaikki bambut loppu.