22.12.2008

Langaton tammikuu odottaa

Joululahjat on saatu aikapäiviä valmiiksi, kivan kokoinen kasa niitä sain aikaiseksi. En ostanut valmiita lahjoja kuin ihan kourallisen.
Kummipojalle valmistuivat autolapaset. Näyttävät kauhean isoilta, mutta ohjeen mukaan tein ja parempi niiden on olla vähän isot kuin turhan napakat tai pienet. Ensimmäistä kertaa tein kuvion jälkikäteen lapasiin. Vähän on heiveröisen näköiset mutta kelpaa.
Joulusiivouksetkin ovat ohitse. Ompeluhuone oli kuin pommin jäljiltä ja eilen sain sen siivottua ja laitettua kankaat ja langat paikoilleen. Hui kauhistus, mikä määrä kankaita, puhumattakaan langoista! Nyt kaikki on järjestyksessä, pitäisi vain keksiä, mitä niistä tekisin. Ideoita on jo, mutta ennen joulua en taida aloittaa mitään suurempaa. Flunssa perhana on saanut otteen minusta ja nyt olo tuntuu kuumeiselta. Toivottavasti jouluksi olo vähäsen helpottuisi.
Todistajien läsnä ollessa päätän, etten ostaa lankaa tammikuun aikana. Jos täällä näkyy uusia lankaostoksia, saa tulla sanomaan suorat sanat!
Joulun jälkeen tulee kuvia ompelutöistä, tein kummipojalle tonttupuvun; paidan ja housut ja ruokailuryhmän kahdeksalle tuolille irtohuput. Jouluna lupaan ottaa näistä töistä edustavia kuvia, tällä hetkellä työt ovat kaapissa odottamassa joulua.
Mutta nyt hyvää joulua kaikille tutuille ja tuntemattomille!

1 kommentti:

♥ Hannah kirjoitti...

Hyvää ja Rauhallista Joulua!