24.8.2011

Luovuutta kansista

Olen kuluneen kesän ja kevään aikana suorittanut yhtä ohjelmaa koulua varten. Tai itseäni varten olen sen tehnyt, mutta saan siitä opintopisteet koulun kautta. Kuulin opiskelutoveriltani kirjasta nimeltään Tie luovuuteen ja tilasin sen heti itselleni. Lyhyesti sanottuna kirjan tarkoituksena on herättää ihminen tajuamaan oma sisäinen luovuus erilaisten tehtävien avulla. Kirjassa on jokaiselle viikolle omat tehtävät ja oma "teema". Lisäksi jokaisena aamuna tulee kirjoittaa aamusivuja ja käydä joka viikko taiteilijatreffeillä sisäisen taiteilijansa kanssa. Ohjelma kestää 12 viikkoa, itselläni tosin meni useampi viikko, koska pidin viikon taukoja aina silloin tällöin.
Kun olen koonnut ohjelmaa ja kirjan tehtäviä raportiksi koulua varten, olen huomannut kehityksen. Vaikka välillä tuntui turhauttavalta kirjoittaa aamusivuja, jälkikäteen huomasin aamusivujenkin syventyvän ja tunsin ne hyödyllisiksi. Ja taiteilijatreffeistä ei voi olla nauttimatta, ne pakottavat ottamaan omaa aikaa ja kuuntelemaan itseään.
Vaikka kirjaa ei ostaisikaan, suosittelen kaikkia kokeilemaan aamusivujen kirjoittamista. Ne selkiyttivät ajatukset ja helpottivat kummallisissakin tilanteissa. Itselläni täyttyi kaksi paksua A4-kokoista vihkoa, jotka ovat nyt pöydälläni luovan sekasorron alla.

Ps. Ai niin. Tulkaa kaikki ensi viikonloppuna Intohimona askartelu -tapahtumaan. Hilmukka on menossa mukana Ihana-lehden askartelupisteessä, saapi tulla moikkaamaan ja tekemään sarjakuva-askarteluja. :)

5 kommenttia:

Tarkku kirjoitti...

Tuo kirja, ja varsinkin sinun esittelysi kirjan annista, kyllä sai minutkin melko vakavasti harkitsemaan sen hankkimista tai ainakin lainaamista kirjastosta itselleni oppaaksi tähän "hulluun luovuuteeni"!
Ai mihin luovuuteen, heräsi itselleni ihan ensimmäinen kysymys!?!
Siihen hulluuteen jossa orjallisesti seuraan neuleohjeita kirjaimellisesti antamatta ilmaa itselleni luoda jotain ihan uutta ja vaikka muokata jo olemassaolevaa - tuossa on jo monta syytä tarttua itseä niskasta kiinni ja ruveta tekemään aamupäiväkirjaa.
Muuten Pia suositteli tätä tekniikkaa minulle, taidan tarkennella tuota metodia sulta vielä paremmin kunhan tuon orjallisesti noudattamani neuletyöni ohjeineen saan valmiiksi :)

Hilmukka kirjoitti...

Mahtavaa kuulla että innostuit! Kirjaan tutustuminen kyllä kannattaa, mutta jos haluaa tehdä koko 12 viikon ohjelman, suosittelen kirjan ostoa. Se ei tainnut maksaa kuin hieman alle kymmenen euroa, joten mielestäni se ei ole paha sijoitus. Aamusivuihin jää koukkuun ja varo vaan, itse ainakin huomasin tulevani hieman hullummaksi... :D

Tarkku kirjoitti...

Kiitos vastauksestasi :)Taidanpa ostaa kirjan ihan omaksi! Oikein hyvää viikonvaihdetta teille sinne tapahtumaan ja sarjakuvatyöskentelyä myös!

Inari kirjoitti...

Minuakin alkoi kirja kiinnostaa, varasin sen jo kirjastosta :)

Hilmukka kirjoitti...

Mahtavaa kuulla, että inspiroiduitte! :) Toivottavasti saan kuulla, miten ohjelma myöhemmin edistyy.