17.1.2015

Akuutti sukkaneuloosi

Joulukuun viimeisinä päivinä minut valtasi halu neuloa sukkia. Vanhat Seitsemän veljestä -kerät olivat siinä sopivasti sohvannurkassa ja otin kerä kerrallaan lankaa puikoille. Kuten olen jo aikaisemminkin todennut, että meillä ei hirmuisesti ole tarvetta näin paksuille sukille, lahjoitankin nämä eteenpäin tuomaan iloa ja lämpöä toisille. Toivottavasti kelpaavat, koska kahta samanlaista sukkaa ei taida olla yhtä paria lukuunottamatta. Näitä oli ainakin hauska tehdä!
Lisäksi neuloin numeroa isommat lapaset Jäbälle. Ihan perusperus Nalle-langasta tehdyt lapaset. Ne edelliset kun olivat jääneet jo hieman ahtaiksi.
Perusjuttuja siis tällä kertaa. Hyvää viikonlopun jatkoa jokaiselle!

Ei kommentteja: