En voi uskoa, että tein tämän. Ja vielä parissa viikossa!
Innostuin Muita ihania -blogin sukista, ihastelin toisten tekemiä sukkia ja odotin innolla uutta vihjettä. Jostain syystä en vain itse lähtenyt neulomiseen mukaan. Kun kuulin, että seuraavaksi neulotaan tyynyä, olin heti puikot tanassa odottamassa ensimmäistä vihjettä. Aivan mielettömän hyvä idea.
Jos olisin nähnyt koko ohjeen kerralla, en varmasti olisi uskaltanut lähteä mukaan neulomaan. Kirjoneuleet ovat epäonnistuneet itselläni kerta toisensa jälkeen, mutta halu oppia tekniikka on ollut aina kova. Vihjeitä paljastui sopivassa tahdissa ja uuden vihjeen odottaminen oli jännittävää. Neulominen oli suorastaan hauskaa!
Eilen ostin sisälle ison sisätyynyn ja ompelin tyynyn kiinni. Ja siitä tuli ihana! Lankoja jäi vielä vaikka kuinka paljon kassin pohjalle, joten alotin jo uuden tyynyn neulomisen. Tosin tasaraidalla mennään tämän kerran.
21.2.2016
14.2.2016
Ystävänpäiväsukat
Meillä on ystäväni kanssa magic yarn ball-vaihto tammikuussa. Antamani kerän ja molempien kerien sisällöt näet ystäväni blogista täältä. Alotin sukat aika nopeasti langat saatuani ja tein niitä muutamia rivejä aina silloin tällöin.
Sairaslomalla sisuunnuin ja tein sukat valmiiksi. Ne valmistuivat juuri sopivasti ystävänpäiväksi. Enpä ole pitkään aikaan neulonut itselleni villasukkia ja voi kuinka se oli virkistävää. Ja vaikka olen ne itse tehnyt, muistan niistä ystäväni ja sen, kuinka innoissani keräsin hänelle lankakerään yllätyksiä. Ja sen hihityksen, kun kerien sisällöt paljastuivat hyvin samantyylisiksi.
Hyvää ystävänpäivää kaikki ihanat, pidetään toisistamme huolta.
29.12.2015
Joulujoulujoulu
Syy blogin hiljaiseloon: joululahjat. Eihän niitä voi etukäteen esitellä. Tein joululahjoja hyvissä ajoin ennen joulua, mutta tajusin kuvata ne vasta juuri ennen paketointia.
Sukkia syntyi taas muutama pari ja nuo harmaat tuossa reunassa on säärystimet. Pari ohuen ohutta sukkalankakerää tuhoutui näihin ja lisäksi jämäkeriä. Äitini tosin ehti jo tuoda minulle pussillisen uusia langanloppuja, joten lankavarastoon ei suurta lovea näiden myötä tullut. Onpahan materiaaleja ensi vuoden sukkiin.
Innostuin virkkaamaan patalappuja yhteensä seitsemän kappaletta, ne kolme ensimmäistä ehtivät vain uusille omistajilleen ennen kuvaamista. Koukuttava malli ja näihin sai hyödynnettyä seiskaveikan jämiä.
Surauttelin muutamat paidat ja tunikan siskoni lapsille sekä kummitytölleni ja hänen veljelleen. Oli ihanaa pitkästä aikaa ommella ja antaa lahjaksi ompelemiani vaatteita. Ja nuo kankaat, niitä voisin ostaa kaappiin vielä reilusti lisää!
Joulukuuhun kuului myös perinteisesti Wetterhoffin korttelijoulu. Pia teki loistavan korttelijoulupostauksen, käykää bongaamassa myös Hilmukka myyntikojusta PiaMaasta. Minä menen neulomaan vähän lisää sukkia, tosin en enää joululahjoiksi.

Tunnisteet:
myyjäiset,
neulottua,
ompelua,
patalappuja,
sukat
23.10.2015
Posti(kortti)laatikko
Olen täysin hurahtanut Postcrossingiin. Siinä lähetetään ja vastaanotetaan postikortteja ympäri maailmaa. Vaikka harrastus on vasta alkutekijöissään, kortteja on kertynyt jo reilu kymmenen. Niitä on kiva ihastella kirjahyllyn reunalla, mutta kun niitä viikottain tulee lisää, kirjahyllyn tila ei enää riitä. Uusimmat saavat siinä toki olla hetken, mutta jonkinlainen säilytyssysteemi korteille piti keksiä. Löysin jemmavarastosta vanhan kenkälaatikon ja kontaktimuoveja, joita olen joskus ostanut tuunaustarkoitukseen. Hetken siinä pähkin, liimailin ja kirosin ryttyyn menneitä muovipaloja.
Kannen kontaktimuovi on sen verran ohuempaa, että laatikon kuvio kuultaa läpi. Mutta ihan kelpo säilytyslaatikko siitä tuli.

22.10.2015
Huivitehdas
Syntyi pieni erä huiveja Korttelijouluun. Vähän eri kokoisia, mutta tyyliltään samoja.
Loppusilauksen huiveihin tuo pienet letit kahdessa kulmassa. Huivin voi jättää auki, jolloin letit roikkuvat sivuilla tai sitoa letit rusetiksi koristamaan huivia.
Juuri sopivan muhevia ja lämpöisiä joululahjoiksi.

19.10.2015
J-kortteja
Tein muutamia joulukortteja tilauksesta ja jäi niitä pari odottamaan jo perinteeksi muodostunutta Wetterhoffin korttelijoulumyyjäisiä. Äitini innostui tekemään muutamia erilaisia ompelukuvia, joita ei ole aikaisemmin ollut. Näistä tuli mielestäni hienoja, kivaa saada lisää täytettä korttivarastoon.
Myyjäisiä silmällä pitäen olen neulonut ahkerasti, mitään tosin ei ole tullut ihan valmiiksi asti. Ajatuksissa on myös monet joululahjat, joten ei ainakaan tarvitse miettiä, mitä vapaa-ajallaan tekisi.

4.9.2015
Nyt on syksy...
...sen haistaa pihalla jo ihan selvästi. En tosin ole pihalla paljon oleskellut viime aikoina. Työt loppuivat kuun vaihteessa yhdessä paikassa ja syyskuu piti aloittaa toisessa paikassa. Kroppa ei kuitenkaan pysynyt vaudissa ja muutoksissa mukana ja sairastuin keuhkokuumeeseen. Olen nyt viikon maannut sohvalla ja nyt olo alkaa hieman helpottamaan. Oli energiaa ajatella blogiakin pitkästä aikaa.
Huomasin, että olin saanut haasteen Tunti päivässä -blogista. Kiitoksia hirmuisesti! Jospa saisin tämän kirjoittamisen solmun aukaistua vastaamalla jo valmiisiin kysymyksiin, niin ehkä jatkossa olisi matalampi kynnys päivitellä blogiakin.
1. Miksi ja miten bloggaat?
Päivitän blogiin valmiit käsityöt, mitä olen saanut aikaiseksi. Olen tehnyt paljon tuotteita lahjoiksi ja myyntiinkin, joten haluan, että niistä säilyy jokin muisto itselläni. Ammattikoulussa jo opin siihen, että kaikki tuotteet tulee kuvata, mielellään jo työvaiheetkin, niin niihin on helppo palata jatkossa. Pystyn koska tahansa katsomaan, mitä käsitöitä annoinkaan lahjaksi jouluna vuonna 2011 ja kehittymään myös käsityöntekijänä. Saan itse valtavasti inspiraatiota blogeista ja toivon, että voin tarjota samaa myös oman blogini lukijoille.
2. Oletko multitaskaaja = mitä teet samalla kun neulot?
Katson telkkaria tai jos olen yksin kotona (mitä tapahtuu tällä hetkellä todella harvoin), kuuntelen äänikirjaa. Olisi ehkä mielenkiintoista joskus neuloa hiljaisuudessa...
3. Haluatko oppia lisää neulomisesta/mitä taitoja?
Haluaisin oppia tekemään kirjoneuletta. Vähänkö olisi ihanaa tehdä itselle joskus villapaita, mikä olisi täynnä kirjoneuletta!
4. Paras keinosi rentoutua?
Neulominen, yllätys yllätys. Ja nyt aloin miettiä, miksi en ole neulonut kesällä enemmän... Ei ihmekään, että on ollut vähän stressaava kesä. Teekupponen ystävän seurassa rentouttaa sekin.
5. Lempiruoka ja kuinka sen teet?
Lempiruoka on sellainen, mihin tyhjennetään koko jääkaapin sisältö, maustetaan hyvin ja toivotaan parasta. Viimeksi tällaiseen tuli paprikaa, kesäkurpitsaa, pinjansiemeniä, täytepastaa ja teriyaki-kastiketta. Toimii.
6. Motto?
Jo pitkään mottonani on ollut: "Luultavasti myrskyä on vain siksi, että niiden jälkeen saataisiin auringonnousu." Hieman jo kulunut Muumien lausahdus, mutta toimii kerta toisensa jälkeen.
7. Unelmien matkakohde?
Haluaisin kiertää enemmän Suomea ja käydä ruska-aikaan Lapissa.
8. Tärkein neulontakikkasi ja mistä opit sen?
Se ei varsinaisesti ole "kikka", mutta opin äidiltäni, miten tehdään hyvä villasukka. Se taito on mielestäni kultaakin arvokkaampi taito.
9. Käsityöostos, jota kadut?
Kaikki ostokset ovat olleet tarpeellisia ;)
10. Jos sormesi amputoitaisiin, etkä enää kykenisi neulomaan, mitä tekisit?
Apua, kauhea ajatus! Varmasti kiertäisin enemmän erilaisissa käsityötapahtumissa nauttimassa muiden aikaansaannoksista. Ja opettelisin neulomaan varpailla.
11. Elämän tarkoitus?
Olla onnellinen.
Näihin kysymyksiin oli hauska vastata, saa kopioida jos haluaa.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)