14.3.2015

Kesää odotellessa

Ompelukoneeni ja saumirini olivat olleet pitkän aikaa odottamassa pääsyä huoltoon. Raukkoja ei ole huollettu varmaan koskaan ammattilaisella ja mietin, vetääköhän koneet viimeisiään, koska ompelujälki oli niin huonoa. Viimeinen niitti oli saumurin toisen neulan katkeaminen ja kun omista varastoista ei löytynyt uutta, päätin että nyt on tullut aika huollattaa nämäkin yksilöt. Eipä siinä mennyt kuin alle viikko ja olin saanut koneeni jo takaisin kuin uusina ja täysin huolleittuina paikalliselta ammattilaiselta.
Ja tänään vihdoista viimein siivosin työpöydälleni tilaa ja surautin muutamat kesäshortsit Jäbälle. Viime kesänä Jäbällä oli käytössä hyvin usein nämä tuunamani pöksyt ja ajattelin tehdä samalla tavalla shortsivarastoon täydennystä nytkin. Olin laittanut jemmaan muutamat polvista puhki kuluneet housut ja leikannut ne aikaisemmin tällä viikolla valmiiksi odottamaan ompeluaikaa.
Nämä "suorat housut" lyhensin ja ompelin uudet päärmeet tilalle. Toisissa taitoin päärmeen nurjalle ja toisissa oikealle. Nämä voi laittaa sitten jalkaan, kun mennään johonkin kyläilemään.
Collegehousut saivat jatkopalat edeltäjänsä mukaan, koska muuten shortseista olisi tullut mielestäni liian lyhyet. Ja antaahan nuo lisäpalat vähän persoonallisuutta pöksyihin.

2 kommenttia:

Annis kirjoitti...

Nuohan on ihan tosi harkitun näköiset nuo välipalat, tekevät sellaisen keveämmän ja lapsekkaamman fiiliksen muuten tummansävyisiin pöksyihin. Oikein onnistunut tuunaus siis :) Ja voi kun se kesä vihdoin tulisikin! Tätä naputellessa seurailen ulkona tihuuttavaa lumisadetta, joka katkaisi upeana kulkeneen aurinkoisen viikon.

Hilmukka kirjoitti...

Ei olisi pitänyt tehdä näitä, koska tällä viikolla on lunta tullut taivaan täydeltä ja olen saanut rämpiä nilkkoihin asti yltävässä loskassa ihan riittävästi. Nämä pöksyt tuntuvat tällä hetkellä nauravan minulle: siitäs sait kun ajattelit maaliskuussa jo lämmintä kesää.

Mutta siitä huolimatta tai sen takia olen suunnitellut jo uusia ompeluprojekteja. Jäbälle pitäisi ommella täydennystä t-paitavarastoon tilaamistani uusista, ihanista trikoista. :D