2.9.2008

Hei moi, juu moikka!

Mikä ihmeen kiire taas on tullut? Koulu alkoi oikein teho-startilla ja kiire oli koko ajan paikasta toiseen. Nyt olen aloittanut työssäoppimisen aivan ihanassa kangaskaupassa, jossa myydään persoonallisien (ja kalliiden...) kankaiden lisäksi aivan mahtavia nappeja, vanhanaikaisia lasten vaatteita ja pitsejä! Taidan alkaa vähän säästämään, niin voin ostaa jotain ihanaa pitsiä tai nauhaa, kun työssäoppimisjakso loppuu. Omistajakin on tällä kertaa mukava, aivan ihana höpöttäjä :). Töistäni siellä en varmaankaan saa näyttää täällä, osa tulee myyntiin ja osa menee asiakkaille, joten en tiedä onko se laillista. Kivoja juttuja olen kuitenkin saanut tehdä!

Kesä oli ja meni ja en ostanut yhtä ainoatakaan lankakerää! Lupasin Riihimäen pojalle, etten osta elokuussakaan lankaa, enkä siinäkään lipsunut. Syyskuu alkoi ja huomasin kaikki lanka-alet. Voi sitä riemua! Olen useammassa blogissa huomannut, että syyskuussa ihmiset yrittävät olla ostamatta lankaa, mutta minun on enää mahdoton pysyä erossa ihanista uusista langoista. Tänään töiden jälkeen väsyneenä menin kauppaan, ostin lankaa niin paljon kuin kehtasin ja tällaista pääsi kassiini mukaan:

Viisi kerää Novitan Pirta -lankaa ja Mamboa kolmen kerän verran. Anteeksi kuvien huono laatu, väritkin ovat mitä ovat salaman valossa, mutta tänään lupasin blogiini kirjoittaa ja kotiin tultuani päivän valoa ei ollut enää missään.

Jämälangoista on kehkeytynyt jos jonkinnäköisiä luomuksia. Pylpyröistä valmistui tuollainen levy, mielestäni harmaa lanka loppui kesken. Äiti (yllätys yllätys) ihastui väreihin ja ehdotti, jos virkkaisin taakse kujan ja tekisin siitä äidille ja isälle sängynpäädyn. Ajatus on muhimassa ja langatkin on jääneet päättämättä. Ohje löytyi Modasta, taisi olla viime numerosta.


Ikivanhoista (siis 20 vuotta vanhoista) langoista kehkeytyi amppari-jäski-lapaset. Ihan kivat, toinen on vähän isompi kuin toinen. Saattaa mennä lahjaksi tai käytän itse silloin kun on söpöilyfiilis.


Nyt on lähtökuopissa tekele, josta saattaa tulla huivi tai tyyny. Ohje on ihanasta uudesta kirjastani, Hurmaavat huivit. Ajattelin käyttää tuohon vanhoja sinisen sävyisiä lankoja. Niitä ei ole paljoa, mutta liikaa sellaiselle ihmiselle, joka ei pidä sinisestä. Ihan kivan näköinen raita ja tosi helppo tehdä!


Olen mukana Juju-kirjakerhossa. Kolme kirjaa sieltä olen tilannut, kahteen olen enemmän kuin tyytyväinen. Se yksi kirja tosin ajaa asiansa siinä, kun tulee ongelmia ihan perusjutuissa.

Nyt patistan itseni nukkumaan! Tänne on kirjoiteltava useammin, nytkin varmaan jäi monta juttua kirjoittamatta. Mutta kuulemisiin! Ja öitä...

Ei kommentteja: